uudet ohjeet 01.04.09 alkaen
Omituisten Ompelijoiden Kerhossa ilmoitetaan kuukausittain uusi aihe, jonka mukaan osallistujat suunnittelevat ja ompelevat oman tekeleensä. Tekeleen tulee olla siis itse suunniteltu ja tehty. Vaikutteita voi ottaa muualta, mutta ei esim. kokonaisia kaavoja. Aiemmin tehdyillä tekeleillä ei voi osallistua.
OSALLISTUMINEN
Osallistumiseen tarvitaan oma blogi tai muu julkaisupaikka internetissä, koska osallistuminen tapahtuu lisäämällä kuukauden aiheen kommenttilaatikkoon suora linkki osoitteeseen, jossa osallistuva tekele on julkaistu.
Työaika on aina kyseinen kuukausi/kuukaudet. Mukaan voi tulla vaikka kesken kuukauden, aloituspäivällä ei ole väliä. Kuukausittaista osallistumispakkoa ei ole.
Valmis tekele julkaistaan omassa blogissa tai jossain verkkoalbumissa, esimerkiksi Flickrissä. Tämän jälkeen käydään jättämässä suora linkki tekeleeseen Kerhon blogiin kyseisen kuukauden kommenttilaatikon www-kenttään.
Suoran linkin ohje löytyy täältä.
Olisi mukavaa, jos tekeleen julkaisun yhteydessä mainittaisiin linkki Omituisten Ompelijoiden Kerhoon (http://alma2.vuodatus.net). Näin tekeleen myötä asiasta kiinnostuneet uudet kerholaiset löytävät myös tänne perille.
Kysyttävää? Laita sähköpostia kerhon ylläpitäjälle.