Tervehdys teille OOK-ystäväni.

Kesä se sitten tuli ja meni mahtavine helteineen. Itse en juuri kuumuudesta välittänyt, mutta menihän se kesä noinkin. Oleiluksi vain muuttui, kun helteet jatkuivat viikkotolkulla. En ole kade niille, jotka olivat ahkeroimassa syystä tai toisesta.

Suunnaton kuivuus, täällä meillä ainakin, on aiheuttanut sen, että luonto näyttää kovin ankealta. Pihakoivuista osa on kuivanut täysin. Keltaisia lehtiä sateli maahan tuulisina päivinä (joita ei ollut paljon). Pihakukat kukkivat tavallista lyhyemmän ajan. Ja sen sellaista.

Toivottavasti kuitenkin sinulla on ollut mukava kesä. Olet hankkinut energiaa syksyn ja talven varalle.... Niin ja tietenkin OOK:n haasteisiin osallistumista varten

Toipuminen kesästä täällä päässä on ollut niin hidasta, että haasteet julkaisen vasta maanantaina 6.9.2010. Mietintämyssy on ollut hieman kesäterässä, eikä oikein selkeimmillään.

Kyseessähän on siis tuplahaaste syys-lokakuu, joten aikaa haasteen toteuttamiseen jää vielä.

Oikein leppoisaa syksyn alkua ja mukavia hetkiä käsitöiden ja muun näpräilyn parissa.

 

Mäntylinnan Pirliiina