Omituisten Ompelijoiden Kerhoa on kaivattu takaisin ja keskustelua asiasta on käyty täällä kommenttilaatikossa. Keskustelu on lähtenyt uuden ylläpitäjän etsinnästä ja muitakin muutoksia on väläytelty.

Olen tarjoutunut ylläpitäjäksi seuraavalla ajatuksella:
O.O.K. jatkaa tässä blogissa siten, että julkaisen kuukausittain uuden 'ompeluhaasteen', johon kaikki halukkaat voisivat osallistua siten, että julkaisevat kuvan työstään omassa blogissaan ja jättävät linkin tämän blogin kommenttilaatikkoon kunkin 'haasteen' kohdalle. Voin kasata linkeistä tarvittaessa koosteetkin. Jokainen voisi halutessaan ehdottaa aina uusia aiheita. Tällaisesta työmäärästä pystyisin suoriutumaan. Tekisin näistä kyllä selvät ohjeet näkösälle.

Osa on ehdottanut siirtymistä Bloggeriin ryhmäblogiksi. Jos valtaosa on tämän idean kannalla, niin siihen tarvitaan joku muu innokas ylläpitäjä, koska siihen en itse olisi lähdössä. Olen pitänyt Bloggerissa blogeja ja ryhmäblogiakin, mutten koskaan ole sinne kotiutunut ja rahkeet eivät nyt riitä niin ison uuden jutun luomiseen ja "opetteluun".

Jos jäädään tänne ja minut kelpuutetaan ylläpitäjäksi, niin eiköhän sitä heinäkuulle saataisi ensimmäinen kierros jo pyörimään, jos asia päätetään pikapuoliin.

Kuinka toimitaan?

t. Sandy